Muistatko The Officen? Erityisesti ne hetket, jolloin Michael Scott yrittää ratkaista työyhteisön ongelmia osallistumalla niihin itse vähän liikaakin. Vaikka sarja on komediaa, siinä näkyy ilmiö, jonka moni tunnistaa myös omalta työpaikaltaan: ihmiset tulkitsevat samoja tilanteita täysin eri tavoin. Yhden mielestä esihenkilö osoittaa kiinnostusta. Toisen mielestä hän kontrolloi. Yhden mielestä etätyö lisää tehokkuutta. Toisen mielestä se rapauttaa yhteisöllisyyttä. Yhden mielestä toimistopäivät ovat tärkeä kohtaamisen paikka. Toisen mielestä ne ovat turhaa matkustamista. Juuri tällaiset erilaiset tulkinnat ovat monen tämän päivän työyhteisökonfliktin taustalla.
Viime aikoina suomalaisessa työelämässä on keskusteltu paljon siitä, kuinka monta päivää pitäisi olla toimistolla ja kuinka monta etänä. Ruotsissa ollaan jo siirrytty pääasiassa takaisin toimistoille. Työntekijöiden takaisinkutsu on aiheuttanut muun muassa irtisanoutumisia. Omasta vapaudesta päättää se missä työtä teet, on tullut viidessä vuodessa valtavan tärkeää. Keskustelu näyttäytyy helposti käytännön kysymyksenä, mutta usein pinnan alla on jotain muuta.
Kyse voi olla luottamuksesta.
Kuulluksi tulemisen tarpeesta.
Kokemuksesta, että omia näkemyksiä ei arvosteta.
Tai siitä, että työyhteisössä ei ole koskaan oikeastaan puhuttu ääneen siitä, mitä yhdessä työskentelyltä odotetaan.
Kun ristiriita kärjistyy, keskustelu alkaa helposti pyöriä toimistopäivien tai Teams-kokousten ympärillä. Todellinen ongelma saattaa kuitenkin olla paljon syvemmällä.
Työyhteisösovitteluun liittyy joskus väärinkäsitys, että sen tarkoitus on selvittää, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Todellisuudessa tavoitteena on ymmärtää, miten eri osapuolet kokevat tilanteen ja miten työskentelyä voidaan jatkaa rakentavasti eteenpäin.
Usein ihmiset yllättyvät siitä, kuinka paljon jännitteitä helpottaa jo se, että jokainen saa kertoa oman näkökulmansa rauhassa ja tulee aidosti kuulluksi. Sovittelu ei poista erimielisyyksiä. Eikä sen tarvitsekaan. Työyhteisöissä ei tavoitella täydellistä yksimielisyyttä vaan riittävää ymmärrystä, luottamusta ja yhteistyökykyä.
Työelämä muuttuu jatkuvasti, yhteistyötaitojen on muututtava mukana. Tekoäly, hybridityö, organisaatiomuutokset ja jatkuvat tehokkuusvaatimukset muuttavat työelämää nopeammin kuin ehkä koskaan aiemmin. Samaan aikaan ihmisten perustarpeet eivät ole muuttuneet. Haluamme tulla kohdelluiksi oikeudenmukaisesti, tulla kuulluiksi ja kokea kuuluvamme yhteisöön. Kun nämä tarpeet jäävät täyttymättä, ristiriitoja syntyy väistämättä.
Työyhteisösovittelua kannattaa ajatella investointina yhteistyöhön eikä viimeisenä keinona ongelmatilanteessa.
Usein parhaat tulokset syntyvät silloin, kun asioihin tartutaan riittävän varhain, ennen kuin pienet väärinymmärrykset muuttuvat pysyviksi vastakkainasetteluiksi.
